
Hyvällä ruualla on koulussamme pitkät perinteet. Koulu tunnettiin aikanaan kotitalouskeskikouluna. Nyt oppilaamme opiskelevat peruskoulun kotitalouden lisäksi ammatillista kotitaloutta.
Ruokailu järjestetään viisi kertaa päivässä Anna Tapion kodikkaassa ruokalassa. Ruoka on terveellistä, ravitsevaa ja raaka-aineissamme on korkea kotimaisuusprosentti, esimerkiksi kaikki kasvikset ovat kotimaisia. Koulu järjestää tarvittaessa myös kasvis- ja vegaanivaihtoehdon niitä tarvitseville. Ruoka valmistetaan koulun omassa keittiössä ammattitaitoisella tiimillä. Olemme saaneet tunnustusta hyvästä kouluruuastamme, saamamme kouluruokadiplomi on koululle myönnettävä tunnustus ravitsemuksellisesta, kasvatuksellisesta ja ekologisesti kestävän kouluruokailun edistämisestä. Kouluruokailumme on menestynyt erinomaisesti myös kouluterveyskyselyn tuloksissa.
Kouluruokailun lisäksi oppilailla on asuntoloissa jääkaapit ja ruoanlaittomahdollisuus. Lisäksi koulun naapurissa on Anssin kauppa, viehättävä ja kuuluisa pieni kyläkauppa.